Penny pieni puolisuomalainen On hassua ajatella, että minun lapseni on vain puoliksi suomalainen. Hän on Australian kansalainen, ei edes Suomen kansalainen, sillä en ole vielä anonut kaksoiskansalaisuutta hänelle. Penny on reipas 20kk vanha pikku neiti. Hän rakastaa koruja ja kiviä. Meidän kotona puhutaan vahvasti Suomen kieltä, samoin toki Englantia. Penny ymmärtää täysin molempia kieliä. On huikeeta huomata, miten lapsen aivot hyväksyvät ja omaksuvat asioita arjessa. Itsehän en todellakaan kasvanut kaksikielisessä kodissa, joten minulla ei oikein ole hajuakaan, miten tätä kahden äidinkielen lasta kuuluisi kielellisesti kasvattaa. Minä puhun Pennylle suomea sekä englantia. Kaikki täällä hänen kotimaassaan puhuvat tietysti englantia vain, joten se kieli tulee vahvasti arjessa esiin. Suomen kieltä kuuluu myös Pennyn korviin, kun soittelen videopuheluita ainakin kerran päivässä jollekin ystävälle tai perheenjäsenelle koti Suomeen. Kuuntelemme suomalaisia lastenlauluja Youtubesta, sekä luemme suomalaisia lasten satukirjoja, joita äitini ja isäni toi mukanaan viime visiitillä. Penny siis ymmärtää kumpaakin kieltä sujuvasti. Hänen puheenkehitykseen toki vaikuttaa kahden kielen käyttäminen. Hevonen on esimerkiksi aina Horse, vaikka puhun suomea ja pyydän osoittamaan kuvaa, missä hevonen, Penny osoittaa kuvaa ja sanoo ”horsey”. Kissa sen sijaan on kissa, ei ikinä cat. Lehmä on vain mmuuuuu, ei cow eikä lehmä. Isi on isi, kun hän puhuu Stuartista minulle, mutta kun Stuart tulee kotiin huutaa Penny iloisena Dad! Outoa, että hän kääntää kielen, riippuen kummalle hän puhuu. Hän on kuitenkin vasta 1-vuotias. Penny kopioi matkii ja toistaa sanoja iloisesti kummallakin kielellä puhuessani. On niin hauskaa automatkoilla toistella uusia sanoja ja saada hänet sanomaan niitä. Meillä ei katsota televisiota. Asumme niin keskellä ei mitään, ettei meidän kotona ole kuin sateliittikanavat. Niiltä kanavilta ei tule juurikaan mitään, mitä haluaisimme katsoa ja lasten piirretyt on minun mielestäni aivan sairasta paskaa, joten emme katso telkkua lainkaan. Kuuntelemme musiikkia ja leikimme leluilla ja ulkosalla. Parasta viihdettä Pennyn mielestä on kivikasa, tikut ja muovikupit, mihin näitä laittaa ja hämmentää. Penny ei siis edes ymmärrä katsoa televisiota, jos se on ystävien luona auki. Hänen mielikuvituksensa on hänen viihdykkeensä.
Meillä ei myöskään Penny ikinä näpytä minun kännykkääni, tai iPadiä. Penny on vasta pieni lapsi, eikä minun mielestäni ole lasten asia leikkiä näillä välineillä. Toki ymmärrän täysin, miten helppo lastenlikka tabletti tai äitin kännykkä taaperolle on. Joka paikassahan sitä näkee, kahviloissa muksut nenä kiinni ruudussa, ostoskärryissä, auton kyydissä, ystävien illallisella ja miltei kaikkialla. Eivätpähän häiritse äitejään olemalla lapsia. Itsekin olen vähentänyt kännykkäni näpyttelyä ihan törkeän paljon sitten lapsen saannin myötä. Penny ei koske minun kännykääni eikä pelaa sillä vielä moneen vuoteen. Lapsi on lapsi, eikä ole mielestäni lapsen edun mukaista, kasvattaa heistä ruutuaddikteja. Meillä ei myöskään ikinä lyödä lasta, oli syy mikä hyvänsä, meidän kotona ei lasta kuriteta lyömällä tai läpsimällä. Periaate on, jos et löisi parasta ystävääsikään moisesta, miksi ihmeessä löisit lastasi. Mikään asia, mitä Penny tekee, ei ole lyömisen arvoinen rangaistuksena. Kaikki voidaan puhua, laittaa lapsi ymmärtämään muilla tavoin, tai kurittaa laittamalla lapsi nurkkaan istumaan. Penny on hyvin herttainen ja fiksu lapsi, huomaan ettei tarvitse kahta kertaa sanoa, kun hän ”naughty chair” rangaistuksen saatuaan ei ole toistanut samoja juttuja. Emme usko ruumiilliseen väkivaltaan kasvatusmuotona. Koiran saa pilattua hakkaamalla, samoin lapsen. Yksikään lapsi ei synny ilkikurisena ja ilkeänä. Lyömällä lastasi saat sellaisen aivan varmasti aikaiseksi. Kasvatusmetodien on oltava jotain muuta, kuin ruumiillinen kuritus. Jos et keksi mitä ne voisivat olla, etsi vaikka Googlesta. Lasta ei tulisi rangaista läpsimällä, lyömällä tai edes henkisesti verbaalisella alistamalla. Aika toki kultaa muistot, näin on, mutta se milloin itse olen saanut lapsena selkää, tai kuritusta, muistan joka ikisen kerran yksityiskohtia myöten. Minun lapseni ei koskaan tarvitse pelätä minua. Piste. Rakkaudella Sini Ariell
INSTAGRAM
FACEBOOK
FACEBOOK